Ajamme ympäristön ehdoilla
Moottoriurheilua pidetään yleisesti ympäristölle haitallisena. Aaltonen Motorsport tekee kaikkensa, jottei toiminnalla olisi ympäristövaikutusta. Ajorata on rakennettu jäätyneelle järvelle. Pidämme mukana öljynimeytysvarustusta, vaikka nestevuodot ovat erittäin epätodennäköisiä. Olemme muutenkin tarkkoja siitä, ettei jäljiltämme jää mitään ylimääräistä jäälle. Keväällä järvi sulaa, ja mikään ei paljasta sen toimineen talvella moottoriratana. Me puolestaan odotamme, että luonto rakentaa taas seuraavaksi ensi talveksi uuden radan jäädyttämällä järven.
Automme on varustettu K&N-puuvillailmansuodattimilla. Suodattimet ovat pestäviä ja uudelleenkäytettäviä, joten jätteen määrää on saatu vähennettyä. Koska ne myös helpottavat moottorin hengittämistä, ne saavat aikaan puhtaamman palotapahtuman. Automme käyttävät lyijytöntä polttoainetta. Testaamme myös bioetanolipohjaisia polttoaineita, ja jos ne osoittautuvat ympäristöystävällisemmiksi, siirrymme epäilemättä niiden käyttöön.
Aaltonen Motorsport tuntee muutenkin ympäristövastuunsa. Olemme mukana Operaatio Maassa ja tuemme Itämeren suojelua.











