HIGH PERFORMANCE ICE DRIVING
Rauno Aaltonen
Moottoriurheilun Legenda
Tino Aaltonen
Toimitusjohtaja
Kati Aaltonen
Myynti & markkinointiTapahtumapaikka ja kalusto
Aaltonen Motorsportin ajotapahtumat järjestetään Tahkovuoren talviurheilukeskuksessa. Ajotapahtumia järjestetään Louhosareenalla tammikuun loppuun asti, jonka jälkeen ne siirtyvät Tahkojärven jäälle. Lentomatka Helsingistä Kuopioon kestää alle puoli tuntia ja sen voi järjestää joko Finnairin (One World) tai Blue Onen (Star Alliance) kautta. Kuopiosta Tahkovuorelle on noin tunnin ajomatka.
Ajokalusto koostuu etuvetoisista Ford Focuksista ja Mineistä sekä takavetoisista BMW:istä. Jokainen osallistuja pääsee harjoittelemaan ajamista molemmantyyppisillä autoilla. Focukset ja BMW:t on varustettu pitkäpiikkisillä jäärallirenkailla. Näin osallistujat voivat kokea suurempia sivuttaiskiihtyvyyksiä ja oppia auton käyttäytymistä ja hallintaa kovavauhtisissa luistoissa. Osallistujia on autoja kohti enintään kaksi. Näin ajovuoroaan odottava kuljettaja voi seurata ajoa vierestä ja oppia parinsa tekemisestä. Joissain tilanteissa kuljettajat ajavat myös yksin.
Harjoituspäivät on jaettu eri osiin siten, että tiettyjen turvallisuutta edistävien tekniikoiden harjoittelua kyetään yhdistämään autonhallinnan hiomiseen. Ryhmät pidetään pieninä, jotta jokainen koulutettava saa henkilökohtaista huomiota ja oppiminen on mahdollisimman tehokasta. Pienin ryhmäkoko on 8 osallistujaa. Tapahtumia on luonnollisesti myös mahdollista räätälöidä asiakkaiden toiveiden mukaan. Tutustu ohjelmavaihtoehtoihin tarkemmin Ohjelmat-sivulla.
Ohjelma ja varusteet
Harjoituspäivät on jaettu eri osiin siten, että tiettyjen turvallisuutta edistävien tekniikoiden harjoittelua kyetään yhdistämään autonhallinnan hiomiseen. Ryhmät pidetään pieninä, jotta jokainen koulutettava saa henkilökohtaista huomiota ja oppiminen on mahdollisimman tehokasta. Pienin ryhmäkoko on 8 osallistujaa. Tapahtumia on luonnollisesti myös mahdollista räätälöidä asiakkaiden toiveiden mukaan. Tutustu ohjelmavaihtoehtoihin tarkemmin Ohjelmat-sivulla.
Osallistujilla tulee olla auton ajamiseen oikeuttava ajokortti ja heidän tulee olla normaalissa fyysisessä kunnossa. Vaatetukseksi suosittelemme laskettelukerrastoa, kaksiosaista lasketteluasua ja kevyitä talvikenkiä. Aaltonen Motorsport järjestää ajohaalarit ja kypärät. Kun kyseessä on moottorikelkkailu, järjestäjä toimittaa kaikki varusteet.
Hintaan sisältyvät kaiken ohjelmassa luetellun toiminnan kulut. Muut mahdolliset kulut kuten alkoholijuomat tai esimerkiksi ajoneuvojen tai muun kaluston vauriot ovat asiakkaan itsensä maksettavia.
Moottorikelkkasafarien järjestäminen onnistuu myös kauttamme. Hintaan vaikuttaa safarin pituus, ryhmän koko, mahdollinen lisämajoitus ja paluumatka Kuopion lentokentälle. Kysy tarjousta!
Nähdään Tahkolla ajoharjoittelun merkeissä!

Talvikausi 2018!
-
Vielä myynnissä 7 kpl Ford Focuksia - 7500 €/kpl sekä ajovarusteita, kypäriä, tarvikkeita jne... Myös Aaltonen Motorsportin huolto kuorma-auto Mercedes 814 myytävänä (varusteltu aggregaateilla, kompuroilla jne...). Kysy lisää!
Asiakkailta kuultua
Olen sanaton - parasta mitä yrityksemme asiakkaat ovat koskaan kokeneet!
Peter / SaksaRauno Aaltonen special oli todellakin SPECIAL - saimme neuvoja ajamiseen Rauno Aaltoselta itseltään!
Philip / HollantiOpin todella paljon auton hallinnasta liukkaalla kelillä ja vielä todella innostavalla sekä hauskalla tavalla!
Rolf / NorjaMINI - FORD FOCUS - BMW
Aaltonen Motorsportilla on kaikkiaan 14 autoa, joista jokainen on huolellisesti rakennettu jäärata-ajoa silmälläpitäen. Ei huolta, jos et vielä tiedä suosikkiasi - ajotapahtuman aikana pääset varmasti kokeilemaan eri autoja!
MINI
FORD FOCUS 2.0
BMW 325i
Mini Cooper S John Cooper Works Kit
Aaltonen Motorsportin Mineissä teho on nostettu virityssarjalla 200 hevosvoimaan, jotka kiidättävät pientä autoa vähintäänkin ripeästi. Huippuluokan ajettavuutta on hiottu vielä entisestään asentamalla Eibachin coil over -alusta. Jos haluat kesyttää legendan, ei sinun tarvitse kuin soittaa meille!
Pian klassikkomallin julkistamisen jälkeen John Cooper huomasi Minin mittavan suorituskykypotentiaalin ja aloitti rakentamaan nopeampia versioita pienestä tulokkaasta. Sen aikalaisekseen erinomaiset ajo-ominaisuudet, pieni koko ja keveys tekivät siitä kovan sanan kilparadoille ja pikataipaleille. Itse asiassa Cooperin Minit osoittautuivat niin onnistuneiksi, että ne voittivat käytännössä kaiken voittamisen arvoisen 60-luvun moottoriurheilussa. Vuoden 1966 Monte Carlo -rallissa Minit ajoivat kolmoisvoittoon, mutta autot hylättiin kiistanalaisesti muotoseikkaan vedoten. Toiseksi tullutta Miniä kuljetti Tinon isä, Rauno Aaltonen, joka kuitenkin pääsi kuittaamaan edellisestä vuodesta hampaankoloon jääneen hylkäyksen voittamalla erittäin vaikeissa olosuhteissa ajetun rallin. John Cooper Works jatkoi Minien virittelyä, vaikka Cooper-mallisto aikoinaan pudotettiin tehtaan mallisarjasta. Siksi oli vain luonnollista rakentaa tehokkaampia versioita myös uudesta Ministä.
FORD FOCUS 2.0
Etuvetoisten Ford Focuksien moottoreita on piristetty, alustat on vaihdettu Eibachin kilpajousitukseen ja autoissa on täydet turvakehikot, kilpaistuimet ja pitkäpiikkiset jäärenkaat. Toisin sanoen, autot ovat täysiverisiä kilpureita. Näiden autojen ajaminen on todellinen etuoikeus, ja tätä lähemmäs kilpa-autoilua tuskin on mahdollista päästä!
Kun Ford esitteli Focuksen, lehdistö ei säästellyt ylisanojaan kehuessaan auton ajettavuutta ja erityisesti sillä ajamisen hauskuutta. 2-litrainen Zetec-moottori oli pirteä vakiokuntoisenakin, joten auto oli varsin suorituskykyinen. Vaikka uutiset Escort-mallisarjan lopettamisesta nostivat vastalauseiden myrskyn, hiljenivät kriitikot ensimmäisten koeajojen jälkeen.
Kun Tino Aaltonen ajoi kilpaa ja johti kilpatalliaan, hänen valintansa oli Focus. Aaltosen rakentamat Focukset olivat Euroopan nopeimpien joukossa. Tätä ammattitaitoa hyödyntäen Aaltonen Motorsport on rakentanut myös jäärata-autonsa.
BMW 325
Aaltonen Motorsportin jäärata-autot perustuvat väkevällä 2,5-litraisella, 6-sylinterisellä moottorilla varustettuun 325i:hin. Ne eivät kuitenkaan ole verrattavissa kaduilla nähtäviin Bemareihin, vaan niitä on muunneltu voimakkaasti jäärata-ajoa silmälläpitäen. Kuten Ford Focuksissakin, moottoreita on piristetty, alusta on vaihdettu Eibachin kilpajousitukseen, koreja on vahvistettu ja autoihin on asennettu turvakehikot, kilpaistuimet ja pitkäpiikkiset rallirenkaat. Näiden legendojen vieminen kahva edellä on Freude am Fahrenia parhaimmillaan.
Freude am Fahren – ajamisen ilo. BMW:n slogan kiteyttää mainiosti heidän autojensa idean. BMW:tä pidetään yleisesti muita saksalaisia luksusmerkkejä ajajakeskeisempänä. Aaltonen Motorsportin käyttämät BMW:t edustavat ehkäpä legendaarisinta korimallia 300-sarjasta, E30-tyyppiä. E30-mallinen M3 on kaikkien aikojen menestyksekkäin vakioauto, jonka suorituskyky heti lähtöruudukkoihin päädyttyään osoittautui ylivertaiseksi muihin kilpailijoihin nähden.
AALTONEN MOTORSPORT FLICKR GALLERY
Historia
Entinen kilpa-autoilun ammattilainen Tino Aaltonen perusti Aaltonen Motorsportin vuonna 1991. Niin kansallista kuin kansainvälistäkin menestystä niittänyt Aaltonen tunnetaan yhä maan nopeimpana Sport 2000-kuljettajana. Nykyään Aaltonen nauttii suosiota ajokouluttajana - häneltä oppia hakevat niin tavalliset autoilijat, kilpakuljettajat kuin jopa autonvalmistajat kuten Ferrari, Porsche, BMW ja Mini.
Aaltosen suvun kunnioitettava menestys moottoriurheilussa alkoi jo kolme sukupolvea sitten, kun Tinon isoisä August Aaltonen aloitti uransa ratamoottoripyöräilijänä ennen toista maailmansotaa. Nykyään Aaltonen Motorsportissa ajotaitoja opetellaan Tinon isän, legendaarisen rallin Euroopan mestarin Rauno Aaltosen kehittämin menetelmin.
Nykyään Tinolla on kahden vuosikymmenen kokemus ajokouluttajana toimimisesta. Häneltä ovat hakeneet oppia niin tavalliset autoilijat kuin kilpakuljettajatkin. Myös moni autonvalmistaja on luottanut Tinon ammattitaitoon: hän on kouluttanut Ferrarin, Porschen, BMW:n ja Minin ajotapahtumissa. Aaltonen Motorsportin antamaa ajokoulutusta pidetäänkin yleisesti Euroopan parhaana.
Ajaminen & FAQ
Aaltonen Motorsport -ajotapahtuma on tarkasti mietitty kokonaisuus, jossa sinä nautit ajamisen riemusta ja luonnonkauniista maisemista samalla, kun opit hyödyllisiä ja ihmishenkiä säästäviä taitoja. Ennen kaikkea saat pitää hauskaa, sillä kursseillamme valtaosa ajasta vietetään ratin takana
Lue vastauksemme usein kysyttyihin kysymyksiin. Jos jokin jää vielä askarruttamaan, ota toki yhteyttä!
Q. Onko Aaltonen Motorsport kilpa-ajokoulu?
A. Tähän kysymykseen vastaamme kahdessa osassa. Tarkastellaan ensin sanaa "koulu". Tapahtumamme on järjestetty parantamaan osallistujien ajotaitoja, mutta opetus ei ole missään nimessä samanlaista kuin koulussa, ainakaan siten kuin useimmat sen muistavat.. Itse asiassa, ajoharjoittelu on niin hauskaa, että se muistuttanee enemmän välituntia!
Seuraavaksi tarkastellaan sanaa "kilpa-ajo". Tapahtumia voidaan muokata hyvin pitkälle osallistujien toiveiden mukaan. Koulutamme kaikentasoisia kuljettajia kilpa-ajajista aivan tavallisiin autoilijoihin. Luonnollisesti eri asiakasryhmille järjestetyt koulutukset poikkeavat suuresti toisistaan, emmekä mielellämme kutsu itseämme "kilpa-ajopainotteiseksi". Kuitenkin, jos haluat oppia kilpa-ajon niksejä, onnistuu se tapahtumassamme. Yleensä painotus on tosin auton käsittelytaitojen ja auton käyttäytymisen opettelussa tavallisen autoilijan näkökulmasta
Q. Mitä ja miten opetatte?
A. Pyrimme antamaan jokaiselle osallistujalle mahdollisimman henkilökohtaista opetusta, jotta auttaisimme heitä keskittymään olennaisiin asioihin juuri omassa ajamisessaan. Koska ajamaan ei opi lukemalla, takaamme, että pääset ajamaan niin paljon kuin ohjelman puitteissa on mahdollista.
Q. Oletteko siis sitä mieltä, että ajamisen teoria ei ole tärkeää?
A. Teoria on tietenkin myös tärkeää. Juuri sen takia tärkeimmät asiat käsitellään ennen auton rattiin hyppäämistä. Teorian tuntemus on kuitenkin ainoastaan työkalu oppimiseen; kilpa-autoilun historiasta löytyy useita erittäin taitavia kuljettajia, jotka eivät koskaan opiskelleet ajamisen ja auton käyttäytymisen teoriaa. Teorian tunteminen kuitenkin auttaa analysoimaan omaa ajamista ja tekee oppimisesta helpompaa ja nopeampaa.
Q. Olenko tarpeeksi taitava osallistuakseni?
A. Tottakai olet! Kaikki ovat joskus olleet aloittelijoita ja me Aaltonen Motorsportilla teemme parhaamme, jotta tapahtumat ovat sopivia osallistujille ja heidän osaamistasolleen. Kun harjoituksen myötä tapahtuu oppimista, ohjaamme osallistujien huomion uusiin osa-alueisiin heidän ajamisessaan.
Q. Sinne taitaa olla aika pitkä matka. Kuinka Tahkolle pääsee?
A. Helpommin kuin uskotkaan. Helsingistä Kuopioon lentää alle tunnissa. Aaltonen Motorsportin väki tulee tarvittaessa sinua vastaan Kuopion lentokentälle ja ryhmälle järjestetään kuljetus Tahkolle.
Q. Mitä hintaan kuuluu?
A. Yksityiskohdat kannattaa tarkistaa ohjelmasivuilta. Periaatteessa kaikki paitsi lennot Kuopioon ja baarin lasku sisältyy tapahtuman hintaan.
Q. Mitä minun pitää ottaa mukaan?
A. Lämpimät talvivaatteet, esimerkiksi kaksiosainen lasketteluasu ja ajamiseen sopivat talvikengät. Aaltonen Motorsport tarjoaa loput varusteet, kuten ajohaalarit ja kypärät. Halutessasi voit toki ottaa myös oman kypäräsi mukaan.
Q. Kuinka kovaa siellä ajetaan?
A. Yllätyt varmasti! Pitkänastaisilla rallirenkailla varustetut autot kykenevät erittäin suuriin mutkanopeuksiin. Itse asiassa pito on suurin piirtein samaa tasoa kuin kostealla asfaltilla. Kun tämä yhdistetään päivän aikana tapahtuvaan oppimiseen, ajat lähes varmasti lujempaa kuin olisit osannut odottaakaan.